Ahdistavaa ja painostavaa. Ilma on samanlainen kuin mielikin. Jotain pitäisi tehdä mutta mitä? Näin taas tänään Hänet autossa. Tapaamisemme milloin milläkin parkkipaikalla ovat surkuhupaisia, mutta ilmeisesti ilman nittä ei voi elämäänsä jatkaa eteenpäin. Kotona ahdistavaa ja painostavaaa, Miehelle aion kohta sanoa jotakin lopullista. Siltä tuntuu, mutta en vain saa suutani auki. Ehkä se on niin lopullista, vaikka onhan asiasta puhuttu jo viime joulusta lähtien. Ehkä Hän onkin vain tapa päästä eroon tästä kummallisesta suhteesta, joka meillä on ollut mieheni kanssa jo koko avioliittomme ajan. Hän tuntuu muulta, sellaiselta kuin kuuluisi aina tuntua, mutta ei ole koskaan tuntunut. Miksi rääkätä itseään ja Miestä, kun kumpikin on voinut huonosti jo pidemmän aikaa. Ensin kapinoi Mies, nyt kapinoin minä.

Miehen kapina tosin oli paljon kammottavampi kuin minun. Jotakin sen ihmisen seksuaalisuudessa on kummaa.  Kysymyksiä, joihin en saa koskaan vastausta. En olisi uskonut koskaan pystyväni pettämään, pitämään siis niitä paria suhdetta, joista milli kertoo niin hienosti omassa blogissaan. Mutta jokaiselle tulee joskus mitta täyteen ja ajatus siitä, että ehkä minullekin löytyy jostain joku, joka pitää sellaisena kuin olen. Löytyihän se ihana köriläs, Hän joka myös on naimisissa. Kysymys ei ole enään siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä; Mieheni ei tule koskaan kertomaan minulle totuutta omasta itsestään ja nais- ja/tai miessuhteistaan, minä en enään välitä. Näin on jatkettu pitkään, mutta nyt kynnysmatto on noussut kynnykseltä ja lähtenyt leijailemaan ei niin kovin vapaana, mutta kapinallisena kuitenkin. Nämä ovat siis kapinoivan kynnysmaton kirjoituksia, sainhan sen kuvauksenkin blogiini :-)